lauantai 19. syyskuuta 2015

TUTUSTUTAAN JO PUUROON

 AIKA ALKAA SYÖMÄÄN KUPISTA!


 4 viikon ikä lähestyy :)

Nyt olemme melkein viikon ajan maistelleet jauhelihaa ja masut ovat kestäneet uuden 

ruoka-aineen todella hyvin, joten alkaa olla aika tutustua puuroon. 
Happy Dogin pentupuuroa ja siihen lisäksi kermaa ja raejuustoa ja tietenkin edelleen 
myös raakaa lihaa. Näin kasvattaja haluaa, että olemme tottuneet syömään sekä raakaruokaa 
että teollista, joten uusissa kodeissa on mahdollista jatkaa jomman kumman linjan syöttämistä 
tai sekaruokintaa. 

Pentukoppa on myös poistunut, koska nyt Me liikumme jo niin hyvin, että löydämme 
tarvittaessa itsemme takaisin Mamman Maitobaarin ääreen, 
emmekä nuku jossain nurkassa Onnemme ohitse, kun toiset ovat syömässä.


15.9 (26vrk)

JA NYT on Aika leikkiä Äidillä!!!  
vas Herra Beige ja oik Neiti Pinkki







 Neljä pentua näkyvissä, siis missä on yksi?

Toinen on nukahtanut putkeen :D


16.9 (27vrk)
Aamu alkoi Maitotilkalla..



Alkaa Masut olla täynnä.

Näin Makoisasti täällä kellitään :D

Mitä Puhuuko joku jotain?

Kuulimme jonkun omituisen ääneen ja sitten nenään leijui Jännä Tuoksu, 
oikeastaan heräsimme siihen tuoksuun.... Mitä tänne oikein on ilmestynyt?
Jos siihen astuu niin tassu muuttuu ihan Tahmaiseksi!

Hmmmm täytyy vähän tutkailla tätä juttua!

Aika kiinnostavaa Kyllä!

Voisikohan sitä vähän maistella, mutta miten sitä oikein saa suuhunsa??

Jos Nenuni tänne laitan?

Siis mitä tuo on??

Uskaltaisinkohan vähän maistaa...

Jokainen käy vuorollaan ihmettelemässä ja sipaisee Puuroa vähän kielellä.

Venytetään kaulaa,

Maistellaan kupin reunaa,

kutsutaan Leikkiin :D

Ja jopa vähän SYÖDÄÄN.

Siis mitä Minun Tassussani on??

Taidan kuitenkin vähän maistella...

Kun Neiti Pinkki alkoi ymmärtämään kupissa olevan Salaisen Aineen perään, 
niin hänen keskityminen Syömiseen oli 100%. 
Pojat tosin kävivät välillä vähän leikkimässä ja sitten taas maisteltiin. :D

Syömis seura vaihtuu, neiti pysyy..

Näin Tomera 4-viikkoinen Poitsu. 
Ja Aikas Lupaava Kääpiösnautserin karkea karva!

 Kokeillaanko tätä vähän?



Äiti Pennut ovat ihan TAHMAISIAAAAA....

Ja sitten sormia maistelemaan, vielä ei ole hampaita niin ei voi Puremiseksi tätä kutsua ;)



Ja kun pennut alkavat olla ensiannokseensa tyytyväisiä niin Äiti pääsee nautiskelemaan lopusta.
Ekoina päivinä Äidin osuus puurosta on varmasti hiukan suurempi, 
kun sitten kun Pennut pääsevät Puuron makuun :D

Osa jaksaa vielä päälle imaista Maitotilkan.
Toiset taas etsivät jo Sopivan unipaikan...


17.9 (28vrk)

Ihan ensimmäistä kertaa pöydällä! 
Ei ihan vielä osata tätä hommaa, mutta ei tarvitsekaan :D
Kasvattaja vain halusi semmoiset -miltä näytämme tässä iässä luomuina- kuvat 
ennen kuin ensimmäisen kerran sakset pääsevät hommiin.
Karvat ovat alkaneet elää persoonallista elämäänsä samoin kuin hännät.
Nyt jännätään millaiseksi kukin pentu seuraavan parin viikon aikana "muuttuu".

Tässä ENSIMMÄISET poseerauskuvamme
Neiti Pinkki 4vko
Herra Liila 4vko

Herra Vaaleansininen 4vko


Herra Beige 4vko

Herra Keltainen 4vko

Ja sitten alkoi se mitä trimmaamiseksi kutsutaan. 
Meillä kuulemma on liukkaat tassut, korvat alkaa höröttää, 
kun on niin paljon jo karvaa korvalehden alla ja kakkaa jää peppukarvoihin.
Joten pakko se vaan on Kestää sitten!
Kohta voi juosta lujempaa, kuulee paremmin kun kutsutaan syömään 
ja peput pysyy siisteinä :D

Tassut ennen ja jälkeen siistimisen. 





Näin paljon on jo karvaa kasvanut häiritsemään kuulemista..

Toinen Puuro Ruoka-annoksemme ja Katsokaa nyt miten Hienosti Homma jo SUJUU :D
vas keltainen, beige, pinkki, vaaleansininen ja liila

Nyt maistuu :D
vas liila, keltainen, beige, pinkki ja Vaaleansininen






RÖYH!!
Jatkamme kasvamista ;)

Painot  aamulla 17.9.2015, pennuilla on ikää 28 vrk. Eilen saimme ensimmäisen annoksemme Puuroa. Joten nyt alkaa varmasti painot nousemaan Hurjempaa vauhtia kuin aiemmin.
930g Pinkki (s.paino 230)
795g Liila    (s.paino 225)
1055g Beige  (s.paino 220)
1040g VaaleanSininen   (s.paino 210)
505g Keltainen            (s.paino 195) 

Vertailuun Helmin tämä O-pentue ja edellinen HH-pentue n. samojen päivien painoilla, jauheliha saapunut molempien pentuiden ruokavalioihin aika samoihin aikoihin.
870, 765, 985, 975, 500            vrk 26  O-pentue
780, 700, 790, 470, 670, 770    vrk 25  HH-pentue

Molemmissa pentueissa on yksi muita tässä vaiheessa selkeästi pienempi pentu. 
Seuraillaan miten kasvut kehittyvät!
Helmin Pojan pentueessa puolestaan oli myös yksi muita pienempi pentu, mutta viimeisten parin viikon aikana pentu kiri toiset kiinni, eikä aikuisina ole se pentueen pienin ;) 
Joten ilman kristallipalloa, on vaikea ennustaa?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti