sunnuntai 6. syyskuuta 2015

MARSU AIKA JÄÄMÄSSÄ TAAKSE

ENSIMMÄISET KRIITTISET VIIKOT TAKANA! 


 Pentujen ensimmäiset elinviikot ovat jännittävää aikaa, vielä ei ole varmuutta siitä kuinka
 eläminen alkaa sujumaan. Pelkkä syntyminen ei riitä, pitää myös pystyä itse alkaa 
hengittämään, syömään  ja sitä mukaa jos elimistä on kunnossa kasvamaan.
Kolme pennuista kasvaa Hurjaa tahtia ja kaksi vähän hitaampaa vauhtia, 
mutta kaikki kasvavat itse ilman lisäruokintaa - omaa tahtiansa, mikä on iso Juttu!
Emä hoitaa edelleenkin pennut hartaudella eikä minua ole varsinaisesti tarvittu vielä mihinkään.
Emon toimesta pentujen jätökset siistitään ja itse pennut ovat siistejä. 
Ainoastaan siihen, että kukaan ei säännöllisesti nuku ohitse ruokahetkien, siihen tarvitaan kasvattajan vahtivaa silmää ;)

  Tällä sivulla kuvia pennuista kahden viikon iän tienoilla.


1.9 (12vrk) 

 

3.9 (14vrk)
Pentukasa ruokalevolla



Painot  aamulla 3.9.2015, pennuilla on ikää 14 vrk
510g Pinkki (s.paino 230)
435g Liila    (s.paino 225)
565g Beige  (s.paino 220)
565g VaaleanSininen   (s.paino 210)
380g Keltainen            (s.paino 195) 



Pentusten menoa 14 vrk iässä, pari videopätkää :D



  4.9 (15vrk)

Ja sitten alkaa tapahtua, kun pentujen haparoivaa liikkumista voi alkaa
 jo kutsua kävelemiseksi!!


Näköelimet ovat vielä vähän sumeat.

 




Laatikossa alkaa olla Hyörinää :D






Kunnes tulee väsy...


Elämää pitää vähän tuoksutella, alkaa hajuaistikin pelaamaan :D
Joku on jo "karannut" laatikosta tutkimaan Maailmaa!


Helmikin ihmettelee, että mihin ne pennut ovat karanneet?










Lapset ovat malttaneet antaa pentujen kasvaa ensimmäiset viikot rauhassa,
joten nyt on SE hetki, kun he Vihdoin pääsevät pentuja silittelemään :D
Pentujen ensimmäisten viikkojen aikana vain Äidillä on lupa hoitaa pentuja, 
vaikka se vähän "tiukkaa" tekee lasten ymmärtää. 


 



Vaikka en kunnolla vielä näekään, niin kiivetä vähän voisin - jos syliin pääsisin?



Vaikuttaa siltä, että emo kutsuu pentuja luokseen, joten autetaan vähän 

Kun ovat vastaensimmäistä kertaa lattialla, niin ei tuo korkeaan koppaan 
kiipeäminen taida vielä onnistua ;D





Tulkaapas jo lapseni tännepäin...



Maitobaari kutsuu, Tervetuloa vaan!



Vihdoin kaikki yhdessä koossa :D




Välillä ruokailu on harmoonista

ja hetken päästä vähemmän harmoonista :D

Karvalapset on ruokittu.


Joku vielä jaksaa tutkia Maailmaa.

Äiti-koira tarkkailee lastensa unta :D <3

Ja koska liikettä alkaa olla, niin kilinäpallot saapuvat herättämään 
pentujen kiinnostusta karkailullaan - Herätellään vähän "viettejä" lisää :D

Ja taas syödään, jotta jaksetaan KASVAA!!!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti